Pääkoppa hajoaa

Sitä ei kyllä ikinä tiedä mitä päivä tuo tullessaan... Ensin pääsee tentistä toisella yrittämällä veikkaamalla lävitse (se oli kuulkaas muuten täys lotto rivi: 7/7) ja sitten illalla tuntuu taas et that's it, I don't want to live in this planet anymore.

Tänään ei ollut mitenkään spesiaalin jännä päivä päällisin puolin, mutta pienessä pääkopassani on tällä käymässä mielenkiintoinen tunteiden taistelu, minkä seurauksena en tiedä pitäisikö a) itkeä b) huutaa ja kirota ihmisiä c) antaa asioiden vaan olla ja jatkaa elämää d) löytää aktiivisesti ratkaisua asiaan e) mennä suihkuun ja nukkumaan. Mieleni teki soittaa läheisille ja valittaa kokemuksista, mutta myöhäisen ajankohdan takia päätin jättää asian olla. Siksi puran päätäni tänne, pahoitteluni...

Syy tähän hirvittävää emokyyniseen ällöfetessiseen paska vuodatukseen on yksinkertainen: syvällisten ja filosofisten keskusteluiden aiheuttama ahdistus. Tyttöjen kanssa kokoonnuttiin ja jutuskelu johti jotenkin siihen tulokseen kuinka maailma on huono paikka ja kuinka paljon parempi se olisi ilman ihmisiä. Jossain paikoin jotkut heittivät ideaa siitänkin kuinka Afrikka pitäis pommittaa ja sinne tulisi laittaa aurinkokennoja mm. meille Eurooppaan. Olin lievästi sanottuna järkyttynyt. Vaikkin äskeinen olisikin ollut vaan huulen heittoa, muutakin vakavaa ja ihan järki puhetta tuli. Muun muassa siitä kuinka me ihmiset olemme tuhonneet tämän maapallon eikä meillä tule olemaan valoisa tulevaisuus. Ja vaikka aloittaisimmekin täysin uuden alun tulee aina ihmisten ahneus ja itsekkyys pilaamaan kaiken. "Aina on muutama jotka tahtovat hallita", kuten eräs joukossa totesi. Tuollainen pessimistinen ajatusmaailma ahdisti ja ärsytti minua suunnattomasti. Miksi ihmeessä pitää heti luovuttaa ja tuomita koko ihmiskunta. Eihän koko maailma voi olla niin paikka, eihän?

Ajatusriihimme jatkui.... Taistelu siitä kumpi on parempaa: negatiivisuus vaiko positiivisuus. "Negatiivinen ihminen ei pety", kuului monta kertaa kahvipöydän ääreltä. Vastarintana yritin puolustaa positiivisuutta, jolloin yritetään eikä luovuteta ja ehkä ymmärretäänkin toisia. Tietenkään järkevästi ajatellan kumpikaan ei ole absoluuttisesti hyvä, mutta kuitenkin.... Keskustelijoiden negatiivisuuden määrä ja niiden kietominen faktoihin suretti ja suorastaan ällötti mieltäni. Eikö tässä maailmassa ole todellakaan mitään hyvää? Mikseivät ihmiset voi yrittää ymmärtää ja auttaa toisiaan? Mitä pahaa siitä voi tapahtua, että edes joskus koittaisi tätä? Eihän maailma voi olla täynnä pelkästään niin itsekkäitä ihmisiä etteivät he tunne minkäänlaisia velvollisuuksia tai haluja auttaa toisia tai yrittää elää luontoa säästäen, jotta siitä riittäisi muillekin? Miten vaikea on ymmärtää sitä, että jos toista lyö, niin se sattuu?

Kieltämättä pelkällä ajattalemalla ja meditoimalla ei tämä maailma pyöri. Jos kaikki vaan rupeaisivat pohtimaan mitä kukakin ajattelisi olisi maailma varmasti kaaoksessa. Eihän elämisestä tulisi mitään kun pitäisi koko ajan analysoida ja miettiä mitä sanoo, miksi kukin teki niin kuin teki ja onko tämä nyt ok. Mutta eikö edes pieni annos ymmärtäväisyyttä? Onko inhimmillisyys niin vaikeaa..? Tai ehkä vaan minä elän jatkuvasti pienessä sateenkaarien ja pilvihattaroiden koristellussa yksisarvisten taikamaailmassa, jossa kaikki elävät onnellisesti ja kaikkia kunnioittaen. Mikä oikeus minulla on vaatia jotakuta elämään sillä tavoin kuin minä kuvittelen olevan oikein. Ehkä hän jonka kuvittelen olevan itsekäs ja ahne ei olekaan sitä vaan hän osoittaa kunnioituksen elämää, ihmisiä ja luontoa kohtaa vaan eri tavalla kuin minä, enkä siksi vain tunnista sitä. Ehkä itse olenkin kaikkein pahin vihaamani henkilö, sellainen joka ei yritä ymmärtää muita. Tämä tietämättömyyden ja realistisen maailmaan heräämisen pelko on mieltä raastavaa.. Ehkä pitäisi luovuttaa...? Miksi minä edes yritän olla kiltti ja luontoa säästävä kun eihän meillä ole selvästikään tulevaisuutta? Vai pitäisikö minun vain kovemmin, ruveta elämään askeettisemmin ja yrittää auttaa niitä ihmisiä esim. Afrikassa jossa apua tarvitsevat? Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?!

Vaikka tällä hetkellä minua ärsyttää suunnattomasti mm. mitä kaikkea tyhmää totesin, kuulin ja älysin ja minua itkettää ajatus siitä että maailmassa on reilu 7 miljardia ihmistä, jotka saattavat ajatella vain: "I give a shit about this". Ajatusta ei voi pukea muulla kielellä, pahoitteluni. Silti jaksan uskoa ihmisiin. Kaikissa on jotain hyvää, koska asioilla on aina kaksi puolta. Vaikka kukaan ei voi olla täysin puhtaasti epäitsekäs, ei kukaan myöskään voi olla pelkästään itsekäs. Jaksan silti uskoa, että kyllä me vielä nousemme. Me voimme vielä pelastaa tämän maapallon ja sen luonnon ja siihen kuuluvat eliöt, meidät mukaan lukien, jos me todella niin tahdomme. Ei ihminen tule tuhoamaan itsesään, jos se toisin päättää. Positiivisuuden avulla voi aina nousta uudelleen.

Kiitos ja anteeksi, päätän paska monologini tähän.